Muonion lohiviikkojen soutelukilpailu käydään tänä vuonna helteisissä olosuhteissa. Tapahtuma käynnistyi tällä kertaa nuorten harrikisalla tiistai-iltana Harrinivassa, ja kojamoita tavoittelevat soutajat laskevat veneensä liikkeelle keskiviikkona puoliltapäivin.

Ensimmäinen kilpailujakso on tänä vuonna 34-tuntinen maratonsoutu ja päättyy torstaina iltakymmeneltä. Sen yön tunnit kilpalijoiden kannattaa käyttää lepoon, sillä toinen kisajakso alkaa jo perjantaiaamuna kahdeksalta. Silläkin on mittaa reilu vuorokausi, ja kilpailu päättyy lauantaina kello kahdentoista lyönteihin.

– Kisan ratkaisu taitaa nyt jäädä viimeisille tunneille. Helteen vuoksi lohi ei ole viime aikoina juuri käynyt pyydyksiin, mutta loppuviikosta öiden pitäisi viilentyä. Jos lauantain vastainen yö on siellä 13 asteen nurkilla, niin joella kyllä rymisee, arvelee kilpailunjohtaja Juha Niemelä.

Kisasaaliit julkaistaan aina heti punnituksen jälkeen lohiviikkojen verkkosivujen tulospalvelussa.