Yrjö Kokko

//Yrjö Kokko
Yrjö Kokko 2015-05-25T13:19:51+00:00

Yrjö Olavi Samuli Kokko on syntyjään karjalainen ja näki päivänvalon Sortavalassa 16. lokakuuta 1903. Perhe oli varakasta kauppiassukua, mutta taloudellinen tilanne kuitenkin muuttui dramaattisesti, kun isoisän liike teki konkurssin 1907. Kokon lapsuuden ja nuoruuden aikana perhe asui useilla paikkakunnilla. Ylioppilaaksi Kokko kirjoitti keväällä 1923, jonka jälkeen opinnot jatkuivat Saksassa Hannoverin eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa. Opiskelun Kokko toteutti lainvaroilla, ja rahan puute häiritsi usein opintoihin keskittymistä. Hän opiskeli myös Tartossa ja Wienissä ja valmistui eläinlääkäriksi 1930.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Hannoverin ajassa oli Yrjö Kokon ja Enontekiön saamelaisten kohtaaminen kesäkuussa 1925. Hannoverin eläintarhaan oli järjestetty lappalaiskulttuurin näytös. Saamelaiset oli tuottanut Saksaan Enontekiöllä kaksi vuotta asunut taidemaalari Franz Dubbick. Saamelaiset olivat maassa kahdeksan kuukautta, ja mukana oli kokonaisia perhekuntia, muutamia poroja, koiria sekä lappalaiskotia. Katselijoiden seuratessa miehet valjastivat ajoporoja ja naiset tekivät perinteisiä käsitöitä. Ohjelmaan oli myös järjestetty näytöksenä ”poronryöstö”, josta katsojat kovasti pitivät. Enontekiöläiset saivat työstä palkkaa ja täyden ylläpidon. Kokko ystävystyi saamelaisten kanssa ja vieraili useaan otteeseen heidän luonaan.

Yrjö Kokon molemmat siskot ja äiti menehtyivät tuberkuloosiin. Isä oli alkoholisti, jonka kanssa Yrjö Kokko koki välirikon. Oman kaipaamansa perheen Yrjö Kokko sai mennessään naimisiin 1931 hammaslääkäri Aune Iluksen kanssa. Perheeseen syntyi tyttö ja poika. Kovin erilaisten puolisoiden avioliittoa ei voi kuvata kovin onnelliseksi. Aune Ilus oli lempääläisen varakkaan maalaistalon tytär. Yrjö Kokko oli taas velkaantunut opiskeluaikoinaan, eivätkä hänen boheemi elämäntapansa ja taiteelliset työnsä Kokon itsensä mukaan saaneet vaimolta ja puolison suvulta tarpeeksi arvostusta.

Yrjö Kokon ensimmäinen pitkäaikaisempi työpaikka oli Sysmän kunnaneläinlääkärin toimi. Sysmässä Aune Kokko toimi hammaslääkärinä ja perhe osallistui aktiivisesti kunnan seuraelämään. Yrjö Kokko jatkoi kirjallista toimintaansa kirjoittamalla poliittisia artikkeleja, joiden vuoksi hänet leimattiin 1930-luvulla ”puolipunaiseksi” eläinlääkäriksi. Kun Kokko haki apurahaa tieteelliseen työhön, hänelle sanottiin epäämisen syyksi suoraan hänen artikkelinsa ja taiteellisuutensa.

Yrjö Kokko osallistui talvi- ja jatkosotaan sekä myös Lapin sotaan. Välirauhan aikana hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja hankki Kodakin laatikkokameran tilalle Contax-kameran. Kokko palveli jatkosodan alussa Hämeenlinnan sotahevossairaalassa, jossa päällikköeläinlääkäri Åström opasti häntä valokuvauksessa. Kokosta kehittyi taitava valokuvaaja, ja lisäksi hän uskoi, että hänellä on jokin erityinen suhde eläimiin. Omat valokuvat ja eläimet olivat sittemmin keskeisissä osissa hänen teoksissaan.

Satu Pessistä ja Illusiasta sai alkunsa 1941 asemasodan aikana. Aluksi se oli yhdeksän liuskan pituinen kertomus lasten joululehteä varten. Satu kuitenkin ihastutti upseeritovereita, ja lopulta monen vaiheen kautta tarina kehkeytyi valmiiksi kirjaksi jouluksi 1943. Pessin ja Illusian tarinan sekä Kokon ottamia valokuvia sisältävä kirja osoittautui menestykseksi. Se herätti laajalti huomiota ja käännettiin useille eri kielille.

 

Eläinlääkäriksi Muonioon

Sodan jälkeen Yrjö Kokko muutti haaveittensa Lappiin, ensin Ylitorniolle ja sitten Muonioon, jossa toimi piirieläinlääkärinä. Muu perhe oleskeli Muoniossa vain loma-aikoina ja Kokolla oli useita palvelijoita, joista hän on kirjoittanut värikkäitä kuvauksia (Tyyne 304). Olot sodanjälkeisessä Länsi-Lapissa olivat vaikeita. Lähes kaikki rakennukset oli poltettu ja tiet olivat saksalaisten miinoittamia. Aluksi Kokko asui Ylimuonion Autioniemessä maanviljelijä Alfred Rantakokon talossa. Kokkoa onnisti asuintalon suhteen, koska se oli enontekiöläisten saamelaisten väärtitalo. Talossa vierailleitten saamelaisten kautta Kokko sai yhteyden lappalaisiin ja lappilaiseen elämänmenoon. Eläinlääkärintalon valmistuttua Muonion kirkonkylälle Kokko sai uuden hieman paremman asunnon.

Ensimmäinen kaamos oli etelästä saapuneelle raskas. Kokko kirjoittaa Ilmari Turjalle tammikuussa 1946: ”Pilkkopimeä syksytalvi meinasi suorastaan tappaa ihmisen henkisesti.”  Olosuhteiden ankaruus oli yllätys Kokolle. Sähköä ei ollut, asunto oli kylmä ja vetoinen, teitä ei aurattu ja ainoa kulkuneuvo talvisten tiettömien taipaleiden taakse oli poro. Kokko ikävöi myös perhettään. Toisaalta hän viihtyi, mutta ei kuitenkaan aikonut viipyä Lapissa yhtään kauempaa kuin mitä kirjan tekemisessä menisi aikaa. ”Tämä on siksi karu ja ankara maa. Minä haluaisin hymyillä, mutta täällä se on mahdotonta.” Valmisteilla oleva kirja oli Lapin-satu eli Neljän tuulen tie, johon Kokko oli alkanut ottaa kuvia ja tehdä tarinaa jo Ylitorniolle muutettuaan.

Muoniolaisten ihmetys oli suuri, kun lantalainen eläinlääkäri, joka ei edes määrännyt saamelaisille pirtureseptejä, oli ystävystynyt nopeasti paikallisen lappalaisen kylän kanssa. Kokko piti asiaa luonnollisena, ja saamelaiset vierailivat ja yöpyivät hänen vierainaan. Ilmestyessään 1947 Neljän tuulen tie herätti paljon ihastusta, ja Kokko arvioi kuvauksensa enontekiöläisen Tavgin kylän paimentolaiselämästä syntyneen viime hetkellä. Saamelaisten elämä oli suuressa murroksessa ja siihen osaltaan oli vaikuttamassa juuri tie Torniosta Kilpisjärvelle, jota oli alettu kutsua neljän tuulen tieksi.

Lähde:
Parkkinen Jukka. 2003. Yrjö Kokko: Sadun ja luonnon runoilija. Helsinki: WSOY

Print Friendly, PDF & Email
Loading
Keskitä
Liikennetiedot
Pyöräillen
Siirto
Google MapsHae ajo-ohjeet