Elethin viime vuosisaan loppua, sillon ko viimeksi oli se lama. Eräs nuori mies parhaassa työiässä, oli saanu kenkää suuresta valtion omistamasta virmasta. Osittain syynä oli hänen viinaspäissä toilailut työaikana, mutta suurin syy oli yhtäkkiä iskenyt maanlaajuinen lama ja sen myötä ihmisiä sanoihin irti kovvaa tahtia.

Mies oli ollu siinä samassa työpaikassa jo toistakymmentä vuotta ja kerinny tehä komian talon velkarahalla ja hankkia auton, kesämökin ja kaikki maholliset venneet joita ihminen joskus saattaa tarvita ja jotta naapuri ainaki ois katteellinen. Elämässä oli ollu kaikki kohilhaan, kaunis vaimoki, kunnes miehen alamäki alkoi. Tuota irtisanomista mies oli menny mökillensä vahvan eväslastin kanssa murehtimhan ja viikon päästä ko tuli kotia oliki eukko lähteny lätkimhän. Pian sitte meni taloki vasaran alle ja auto muihin velkoihin. Ainoa mitä miehelle jäi, oli kesämökki, joka oli kyllä hienolla paikalla kalaisan järven rannalla ja lähellä hyviä pyyntömaita. Niin ja tietysti Murre-koira, jota ei ulosmitattu ko se virkailija oli vissiin allerginen koirille.

Siinä sitä olthiin Murren kanssa kahen mökin porthaila istuskelemassa, katoavaista oli maine ja kunnia. Yhtäkkiä mies muisti erään esihneen, joka lojui mökin vintillä. Vanhassa hurstisäkissä oli hänen isoisänsä isän noitarumpu. Tämä oli ollut kylän samaani ja jättänyt rummun perinnöksi jälkipolville. Mies otti rummun kätheensä ja alkoi varovasti rummutella. Samalla muistu lapsuuesta miehleen jännittäviä asioita. Heän suvussa oli aina ongelmat ratkastu rummulla. Monta kertaa mies oli kuullu tuon tutun äänen lähimettässä olevasta koasta. Pari päivää rummutuksen jälkhen oli asiat aina olheet taas oorningissa.

Kulu sitte nuot pari päivää tuon rummun löytämisestä ja mies alko tuskastua ko mithään ei alkanu tapahtua. Seuraavana yönä tuli sitte unessa valtavan suuri musta lintu nokkimhan miestä jalasta ja katosi sitte methään. Siinä unessa mies oli mettällä tulilla yötä pienen puron varrella. Aamulla herätessään hän muisti tuon paikan. Se oli hänen yksi parhaista pyyntimaista, puronvarsikuusikko, jossa oli melkhein joka syksy mettopoikue ja siellä oli myös laavu yöpymistä varten. Mies kapusi uuvesthan mökin vintille ja löysi sieltä vanhan isänsä ykspiippusen husovarnahaulikon ja muutamia pahvihylsypanoksia. Omat hienot asheet oli viety ulosottomiehen toimesta.

Seuraavana aamuna aikasten mies suunnisti Murre-koiran kanssa siinä unessa mainitulle puronvarsilaavulle. Siinä sitte tulilla aamukahvia keitellessä mietiskeli sitä mustaa lintua unessa, sati vain ollu korppi koranus pahan ilman lintu, sehän tietäs vielä lissää epäonnea. Samassa lähikuusikosta alko kuulua Murren kiivas haukku. Maalliset murheet kaikkosi saman tien. Mies lähti naakinahan haukulle, haukku nimittäin kuulu niin läheltä, että koko matkan piti ryömiä. Siellähän se koiran häntä jo vilahti ja kohta näky Murreki kokohnaan. Sen kuono osotti vanhan näreen alaoksiin ja siinähän näkyki musta möykky. Mies paino liipasinta saman tien, kuulu kova jyshäys ja paksu savu peitti koko tienoon. Taisi olla mustaruutipanos. Mätkäys vain kuulu ku lintu putos maahan. Tyytyväisenä mies käveli Murren luo, joka oli suu täynnä suuria mustia sulkia, eikä meinanu nahoissaan pysyä, seki selvästi hymyili. Vanha homenokka makasi mättäällä koiran jaloissa, kaunis vihreä hohti sen rintasulissa ja huurretta oli jo parrassa. Siinä oli syömistä moneksi päivää, mutta laskuja ei sillä senthään voinu maksaa.

Viikkhoon ei miehen tarvinnu käyvä ruokakaupassa, mettoa ja verkoista siikaa oli lähipäivien menu. Sitte koitti taas arki. Posti toi laskun jos toisenki eikä äijäparalla ollu tilillä ennää montaa euroa jälellä. Rupesi siinä usko horjumhan vanhan rummun auttavasta taikavoimasta. Niinpä mies otti uuvelheen rummun esille ja alkoi paukuttaa. Samalla ajatuksen voimalla hän pyysi apua esi-isiltään. Seuraavana yönä hänen uneensa ilmestyi tuo vanha samaani, joka nauroi ja irvisteli ilkikurisesti ja rapisteli kourassaan pieniä kiviä. Aamulla herätessään mies alko toen teolla miettimhän mitä vanhalla samaanilla oli ollu asiaa.

Mies muisti isänsä kertonheen, että samaanien neuvot unien kautta eivät ole aina niin helppoja ymmärtää, vaan täytyy myös ommaa päätänsä vaivata, jotta oikea ratkasu löytyy. Niin sitte alko kova mietintä pikku pirtissä ja siinä se sitte oli ihan nokan alla, nauru pääsi mieheltä. Metton jauhinkivet! Monilla mettämiehillä on tapana säästää linnun kivipiirasta jauhinkivet, ne ko pannee lasipurkhiin, niin tulleepi aina miehliin pyyntiretket ko niitä kattelee. Mies haki piisin pankolta purkin, johon oli sen mettoa kivet säilöny,  ja totta viekhööt, siinä oli elämän käännekohta. Jauhinkivien seassa kiilteli monta aika krouvia kultahippua.

Mies pääsi veloistaan ja osti vielä lopuilla kultahippurahoillaan pienen korukivipajan, jossa toimii vielä tänäki päivänä yrittäjänä ja valmistaa matkailijoille aitoja kauhniita matkamuistoja. Välillä aina päräyttää rumpua ja unien johdattamana löytää hienoja raaka-aineita luonnosta.

Tarinan on kirjoittanut ohjelmapalveluyrittäjä, eräopas, samaani Jari Rossi Muoniosta, syntynyt 1967. Asuinpaikka Jerisjärvellä Keimiöniemessä. Taikahippu tarina kehkeytyi tarinaksi oman metsästysharrastuksen siivittämänä ja monina talvi-iltoina kodassa jauhinkivien hypistelyn myötä siirtyi paperille.
Rossi Jari. Lappland Above Ordinary. Lappilaisia tarinoita.