Oostajärvelläkin, joka on kaksipohjainen saivojärvi Muonion kirkonkylän lähimailla, on monet kerrat nähty vesikansaa. Kerrankin kun poikaset siellä pulikoimassa ollessaan oikein ilvehtivät ja ylpeilivät, ilmestyi rannalle kuusien pituinen, rääsyinen, ontuva akka ja pelotti uimamiehet pois. Kerran taas samalla järvellä nähtiin akan pieni tytär, ja jopa sitten ilmestyi itse järven isäntä, iso mies ketunnahkaisissa vaatteissa.

Mutta ketunnahkaukko oli hyvännäköinen äijä, joka ei herättänyt ollenkaan kammoa, sillä haltijaväessä on asia samoin kuin ihmiskunnassakin: toiset ovat tylyjä ja kokonnäköisiä ja kammottavat, mutta toiset ovat hyvännäköisiä ja rauhallisia ja rakkaampia, eivätkä ensinnäkään anna kammoa, eivätkä ketään vistota. Haltijat eivät kyllä kaikille näyttäydy.

Tavallinen jokapäiväinen ihminen, joka mistään välittämättä vain olla vällöttää, ei näe niitä koskaan. Mutta rupeaapa vain saivojärvellä ilvehtimään ja ylpeilemään, niin saa pian kostonsa. Oostajärvellä saivat kalamiehet kerran reivillä kahta vaille kahdeksankymmentä haukea samalla kertaa. Siitä ylpistyivät miehet, menivät taas, heittivät reivinsä ja röyhkeilivät:  – Nyt me otammekin koko koranuksesta kaikki kalat! Mutta eivät saaneet kalansukuakaan, ei yhtä päätä.

Lähde:
Paulaharju Samuli 1977. Lapin muisteluksia. Helsinki, WSOY. Sivut 171–172