Kalastus Pallasjärvessä

//Kalastus Pallasjärvessä
Kalastus Pallasjärvessä 2014-05-13T19:06:13+00:00

Urheilukalastus Pallasjärvessä on ollut kaikille vapaa ja jääneekin sellaiseksi (suojelualueen ehd. raja jakaa järven kahtia). Lohimiesten kesken on Pallasjärvi hyvässä maineessa. Yleisempää tietoa siitä on kuitenkin puuttunut tähän saakka, kun siitä ei ole mainostettu sanottavasti. Enemmän kuin Pallastunturikaan. Pallasjärvi on kuitenkin viime vuosina alkanut vetää luoksensa ”lohiherroja”.

Eräs sellainen herra, ammatiltaan muutaman pohjoisen seurakunnan kirkkoherra, innokas ja tottunut kalastuksen harrastaja, pallasjärven urheilukalastuksen erikoistuntija, on ystävällisesti antanut tässä esitettäväksi seuraavat tiedot:

Pallasjärven lohet (”raudut”) ovat oikukkaita. Toisinaan niitä ei saa millään pyydyksellä, ei uistimilla eikä pitkälläsiimalla. Kerran muuan mies heittää sätkäytti Pallasjärveen ei vähempää kuin 3000 koukkua ja sai – 2 lohennimellistä. Mutta monesti on rautu hyvällä syöntituulella. Silloin saa vähälläkin vaivalla hyviä saaliita; joskus on pienempien joukossa 6-kiloinenkin. Sen suurempia Pallasjärvessä ei olekaan. Kesäkuun lopulta syyskuuhun saakka ns. taivaallisen yläkuun aikana ja tyyninä päivinä, jolloin lohet nousevat lähelle veden pintaa, puree lohi parhaiten koukkua. Pallastalon puoleinen osa järvestä on yleensä hyvää rautuvettä. Pitkäsiimasyöttinä käytetään enimmäkseen sillejä, joita muualla maailmassa, Jerisjärveä etelämpänä nimitetään muikuksi. Pallasjärven lohille kelpaa kastematokin – silloin kun kelpaa. Kastematoja ei ole saatavissa Pallasjärvellä. Jerisjärven nuottamiehillä Keimiöniemellä ja Rauhalassa on usein, varsinkin syyskesällä, myytävänä muikkuja syöteiksi. Halcyon-uistin on osoittautunut ajoittain hyväksi lohen pyydykseksi Pallasjärvessä ja eteenkin Pallasjoen ja Ounasjoen koskipaikoissa, joissa se on myös oivallinen Harriuistin ja vielä parempi hauki- ja ahvenuistin. tämä Halcyon- spinnerin tulee olla varustettu irtopotkurilla.

Purolohien, forellien, onkiminen on huvittavaa ja usein hyvine tuotteliasta Pallastalon läheisyydessä Pyhäjoen suupuolella sekä Pallasjärven luoteiseen nurkkaan Harrilammesta tulevassa joessa. Harrien onginta on tuloksellisinta Pallasjärvestä lähtevän ja Ounasjokeen yhtyvän Pallasjoen koskien ja könkäiden, ns. Pallasjoen pystyjen välisissä suvannoissa. Samoin Ounasjoessa niillä tienoilla ja lähistön sivujoessa Kuiva-Tepastossa. Kevätkesällä, korkean veden aikana on yleensä kaikkialla lohen ja harrin uistelu ja onkiminen jotensakin turhaa, hyvin vähätuloista. Ahnas hauki silloin kyllä toisinaan tarraa koukkuun – siellä missä haukea tavataan. Pallasjärvessä ei ole haukea. Eikä myöskään niin tavallista kalaa kuin ahven. Siinä on vain siikoja, harreja, rautu-lohia ja mateita. Lapin järvissähän on yleensä ainoastaan muutamia harvoja kalalajeja.

Harreja pyydystetään perhoilla siten, että 5–7 pientä harriperhoa vedetään notkeissa koivukepeissä noin 4 metriä pitkien siimojen nenissä veneen jäljessä. Toinen mies sauvoo tahi soutaa venettä virrassa, toinen päästelee harreja koukusta. Näin saadut harrit ovat enimmäkseen pienenpuoleisia, mutta toisinaan niitä tarttuu perhoihin hyvin runsaasti. Pyhäjoesta, aivan Pallastalon vierestä tarttuu perho-onkeen hanakasti tammakoita eli tammukoita, pieniä purolohia. Puroille on hiivittävä hiljaa, jäätävä seisomaan mieluimmin jonkin pensaan tahi puun suojaan ja soljautettava varovasti onki veteen (kuorimaton vapa ja 4 metriä siimaa; forelli näkee valkoisen, kuoritun vavan ja pelkää sen huiskumista). Purolle hiivittäessä ei saa taitella oksia eikä rouskutella risuja jalkojen alla, etteivät puron arat kalat karkkoaisi. On myös varottava astumasta usein kauniskukkaisille, lapinleinikköjä ja lapinorvokkeja kasvaville, mutta petollisille ns. ryssänpäille, korkeille saramättäille, jotka herkän irrallisina kallistuen keikauttavat miehen pitkälleen lätäkköön ja liejuun. Purolohen syöttinä käytetään poron rasvaa tahi forellin vatsaevän kohdalta leikattua valkoista nahkasuikaletta.

Hyvänä syöntiaikana heinä- ja elokuussa on forellinonkijan syöttikoukku Pyhäjoessa tuskin painunut syvemmälle veteen, kun siima kiristyy, vavassa tuntuu painavia nykäisyjä, ja pian on ankarasti temmeltävä forelli rantakankaalla. Tämä uudistuu muutamia kertoja, mutta sitten on onkijan paras muuttaa toiseen paikkaan, jos haluaa saada lisää kaloja.

Purojen avorannoilla voi koettaa uisteluongintaa hyvin pienillä kuparin- tahi kullanvärisillä lipoilla, jotka ovat lusikanterän muotoisia. Tuskin ehdit usein vetää parin metrin vertaa iloisesti vilkuttavaa lipukkaa, kun vedenpinnalla räsähdellen hätäyksissään hyppivä kilonpainoinen harjus tahi tammukka on jo kiinni koukussa. Se loikkailee ilmaan kuin lohi, koettaa siten irtautua pyydyksestä. Usein se siinä onnistuukin. Toisinaan se tarraa villisti uudestaan syötin kimppuun, jääden taas kiinni. Silloin onkijalta unohtuvat huolet ja harmit, maailma ja se pahuus. Mielen valtaa vain yksi ja ainoa kiihkeä mieliteko: saada kaloja, kaloja… vielä lisää, yhä enemmän kaloja, noita pulskia, hopeahohtoisia harreja ja mustapilkkuisia lohenpoikasia. Ja kun syöttionki ei enää anna saalista sillä keralla, vaikka onkipaikkojasi vaihtele, ja kun pikkulipukan houkutteleva vilkutus ei enää tehoa, muuta siiman nenään Halcyon-spinner, niin sillä saat… saat varmasti jälleen jotakin.

Lähde:
Nuutinen Aaro A. 1933. Lapin lumoissa. Helsinki: WSOY, Sivut 155–158