Seikkailu Euroopan laidalle

Kevättalvella ja kesällä 1799 italialainen Giuseppe Acerbi vaelsi seurueineen Suomen ja Lapin erämaataipaleiden kautta Nordkappiin, Euroopan pohjoisimpaan kärkeen.

Matka halki Lapin kulki Oulun ja Kemin kautta Tornioon. Ylitorniolta, jonne maantie siihen aikaan päättyi, retkikunta jatkoi veneillä Tornionjokea ylöspäin. Könkäästä seurue jatkoi vaikeakulkuista Muonionjokea pitkin Palojoelle. Ennen Kautokeinoon saapumista retkikunta oli ylittänyt soisen raja-alueen jalkaisin. Nordkappiin Acerbi ja Skjöldebrand saapuivat meritse Alattion vuonon kautta heinäkuun 19. päivänä keskiyön epätodellisessa valossa.

Kolme vuotta myöhemmin Acerbi julkaisi matkastaan laajan englanninkielisen teoksen, jossa hän kuvaili Suomen luontoa, ihmisiä ja tapoja. Sensaationhakuinen matkakirja herätti jo omana aikanaan suurta huomiota. Jälkipolville Acerbi jäi historiaan ensimmäisenä ulkomaalaisena, joka kulki Torniosta maitse Nordkappiin ja laati matkastaan kuvauksen.

 

Muonionniska

Matka Kolarista Muonionniskaan (Muonioon) kestää runsaat kaksi vuorokautta. Muonioon seurue saapuu kesäkuun 28. päivänä. Hurjan matkan on sauvonut neljä miestä. Acerbin mukaan eivät kievarin viisi hevostakaan olisi selvinneet matkan rasituksista. Koskijonon viimeisen paikan, Äijäkosken, pystyivät laskemaan vain kaksi miestä: yli 70-vuotias vanhus ja hänen alle 30 vuoden ikäinen poikansa.

Muoniossa Acerbin pieni seurue tapaa valistuneen, vaikka ulkoiselta olennoltaan rapistuneen kansanpaimenen, Mathias Kohlströmin. Pappi on kulkenut monien tutkimusmatkaajien oppaana ja on etevä luonnonhavainnoitsija. Hän opastaa seurueen tuntureille pitkin Jerisjokea. He kiipeävät Keimiötunturille ja ihailevat Pallastunturin vielä osin lumipeitteisiä rinteitä. He kuulevat kertomuksia ympäröivien tunturijärvien valtavista kalansaaliista.

 

Otteita päiväkirjasta

Koskivene ja Muonionniskan kylä, perjantai 28. kesäkuuta, lämpö 15–14–12, vesi 15.

”Olen tehnyt oheen piirroksen veneen muodosta, koska se on erikoinen ja poikkeaa muiden maiden veneistä. (Kuva jätetty pois.) Kuljettaessa keula on edessä ja se on leveämpi. Peräosa on paljon kapeampi. Tämä vaikuttaa järjen ja meidän käytäntömme vastaiselta. Mutta tähän on kuitenkin perusteensa. Kokka on korkein ja levein osa, joten putouksia laskettaessa se paremmin halkaisee vettä ja estää aaltoja tunkeutumasta laitojen yli veneeseen. Ohjattaessa venettä sauvoimilla keulassa on tärkein paikka. Sieltä yksi miehistä tähyilee, missä on kiviä ja mistä vene mahtuu kulkemaan. Hänellä on siten leveämpi tila liikkua ja työntää kokkaa puolelta toiselle. Hän kaatuu aina reunalle, milloin sauva lipsahtaa pohjasta, ja hän menettää tasapainonsa. Toinen syy on se, että kun keula on päässyt kulkemaan, peräkin varmasti mahtuu. Jos perä olisi kokkaa leveämpi, kapeampi keula kyllä sopisi kulkemaan, mutta leveämpi perä juuttuisi kahden kiven väliin ja vene haaksirikoutuisi. Tuhdolla on kaksi tehtävää. Se pönkittää veneen laitoja ja siihen tulee purje, jonka he nostavat tarpeen vaatiessa ja hyvän tuulen puhaltaessa. Mutta me emme lainkaan käyttäneet tätä purjetta tällä 11:n peninkulman matkalla, koska meillä ei sellaista ollut.

Muonionniska on Muonionjoen rannalla sijaitseva kylä (niska tarkoittaa joen ylintä kohtaa, siis joen alkua), jossa on 35 asuttua taloa, myös vaihtopaikka ja vierasmaja. Siellä on vaatimaton kappeli kuten Köngäsessä Ylitornion seurakunnassa. Siellä toimii pappi ja kappalainen, jonka kirkollinen tuomiovalta ulottuu 30:n neliöpeninkulman alueelle. Hän on maalaismies, joka ei erotu toisista muuten kuin että puhuu ruotsia ja hänellä on mustat housut. Tämän 30 neliöpeninkulman laajuisen seurakunnan kaikki 35 taloa ja yksittäistaloa osallistuvat yhdessä kolmen sotilaan ylläpitoon. Sotilaat omistavat täällä, kuten kaikkialla Ruotsissa, pienen maapalan ja talon. Tämä on Kaarle VI:n erinomainen järjestelmä, joka Kustaa III oli vähällä tuhota tekemällä upseerit liian itsenäisiksi.”

Luontoretkellä Muonion ympäristössä, lauantai 29. kesäkuuta.

”Menimme papin kanssa etsimään sinirintasatakieltä (Motacilla svezica), jollainen asustaa näillä tienoilla, ja ammuimme yhden melko kauniin koiraan. Se on minun tuomistani Ruotsin linnuista viehättävin ja todella harvinainen ja tavoiteltu. Se elää vaivaiskoivupensaikoissa ja saa ravintonsa hyönteisistä, joita se löytää näiden sammalpeitteisten, kosteiden ja soisten seutujen kamarasta. Se lentää matalalla eikä juuri koskaan asetu puun latvaan. Sen laulu on viehkeää ja vaihtelevaa. Juuri laulun monivivahteisuuden takia suomalaiset käyttävät siitä nimeä saata-kieline, mikä merkitsee sataa kieltä.

Muun osan aamupäivää käytimme kasvien ja hyönteisten etsimiseen. Suuruksen jälkeen teimme mielenkiintoisen retken Keimiötunturile, joka on lähellä Pallasta. Suomalaisilla on omat nimet erilaisille kukkuloille, nimittäin sadio, metsäinen kumpu, rova, kivien peittämä kukkula, vaara, suurehko kukkula jossa siellä täällä pensaikkoa, tunturi, puuton vuori. Ne vastaavat ehkä täsmällisesti italian nimityksiä: poggio, collina, colle, montagna ja monte. Suomen kielen selkä tarkoittaa vaihtelevan korkuista mutta melko pitkää kumpua tai harjannetta, kuten ehkä italian dosso (pendice, balza).

Tämä retki oli matkamme viehättävimpiä, tosin kovin vaivalloinen ja siihen käyttämämme ajan puolesta liian pitkä.

Keimiötunturi, jolla on kartassa väärä nimi Jeristunturi, sijaitsee itään Muonionniskasta, suuren järven rannalla. Sieltä saa alkunsa Jerisjoki, joka laskee kolmen peninkulman päässä Muonionjokeen ja jota pitkin saavuimme perille. Teimme lähes koko matkan veneellä. Jokireitti oli jatkuva kauniiden ja maalauksellisten näkymien ketju, pieniä vesiputouksia puiden peittämien kallioiden välissä. Lahdelmat ja lammet, joissa vilisee kaloja ja lintuja, antavat vaihtelua maisemille. Tämä tuotti meille aivan toisenlaista iloa kuin muissa maissa kokemamme. Tapasimme runsaasti sorsia, joita niiden poikaset seurasivat. Rakkaus pakotti niitä lentämään ympärillämme ikään kuin ne olisivat halunneet puolustaa jälkeläisiään.”

Lähde:
Lapinkävijät. 2014. Giuseppe Acerbin matka Lapissa v.1799. Ks. Lue lisää -linkki.
Eero Saarenheimo. 1988. Retki Euroopan ääreen. Giuseppe Acerbi ja hänen Lapin-matkansa 1799. Helsinki: Otava.
Lue lisää: Matkaan liittyviä tarinoita Lapinkävijöiden sivuilla